Tämä ei ole huono uni josta heräät, tämä on todellisuutta

Juuri kun pääsin kirjoittamasta että mitään ei ole tapahtunut niin vanhat oireet palasivat. Todennäköisesti stressin laukaisemana, tämä kaikki tuntuu niin puhtaalta vittuilulta.

Ajattelin että olen kohta kuivilla ja pystyn keskittymään vain paskan arkeni pyörittämiseen ja pienin askelin parantamaan kokonaiskuvaa sitten palaankin keskelle kaikkea sitä paskaa mistä juuri luulin saaneeni pidemmän tauon. Minulla oli menoakin tässä suunniteltuna mutta jos tämä tästä kunnolla kukkaan puhkeaa, en edelleenkään ole saanut yhtäkään kivuliasta näppylää tai sellaista joka olisi täyttynyt nesteellä. Mutta jos huulet alkaa nyt kukkia niin todennäköisesti peruutan menoni ja kärsin tämän yksin häpeässä.

Olen yrittänyt nukkua mutta se ei onnistu, uninapitkin ovat loppu. Pitäisi käydä kerjäämässä lisää niitäkin jossain välissä.

On ihan hyvä mahdollisuus että vuosi tästä eteenpäin ja olen syrjäytynyt, en tätä menoa yhtään uskalla miettiä mitä tapahtuu. Minulla on vuosi vuodelta yksinäisempi, epätoivoisempi ja tyhmempi olo. Tekisi mieli itkeä oikein kunnolla että väsyisi edes tjs että voisi nukkua mutta kaikki on vain nyyhkytystä.

En tiedä selviänkö se on totuus, en tiedä onko minulla mitään taitoja en tiedä olenko oikeasti edes olemassa. Olenko sellainen ihminen jonka edes on tarkoitus olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä? Tuntuu niin hirveältä luovuttaa kun on päässyt näin pitkälle mutta onko sillä väliä?

Pitää vain jaksaa uskoa siihen että joku päivä herään ja kaikki tämä on takana päin. Odotettu elämänlaatuni on ehkä pysyvästi huonontunut, useammallakin tavalla sanoisin. En esimerkiksi enää edes jaksa miettiä intiimiä kanssakäymistä tai läheisyyttä kenenkään kanssa, minulla on likainen ja tyhmä olo. Muutenkin kun näin vanhana aloittaa niin ei se ole koskaan samanlaista kuin jos olisi jo junnusta lähtien päässyt harrastamaan. Minä olen todennäköisesti huono rakastaja, ei se auta vaikka sanon että en halua olla vaan haluan olla hyvä, tulen olemaan todennäköisesti huono.

Liian vähän liian myöhään. Ei tarvitse tehdä montaa virhettä jos ne ovat laadullisesti tarpeeksi pahoja.

En tiedä enää selviänkö, odotan ja yritän kuitenkin.

Ei mitään

Tällä hetkellä ei tapahdu mitään eikä mitään ole tapahtumassa. Elämä on tällä hetkellä aika peruspaskaa, mutta ainakin se on tasaista sellaista. En jaksa miettiä mitään elämäntaparemontteja nyt enkä kirjoittaa suunnitelmista, teen kokoajan pieniä ja isompia tekoja päästäkseni pois täältä, mutta turha niistä kirjoitella kunhan teen jotain.

Olen päivästä toiseen väsynyt mutta niin kauan kun saan pitää harrastukseni niin jaksan.

Minun piti kirjoittaa ihan oikea merkintä mutta en saanut sellaista aikaan.

Olen huono ihminen

Eilen näin vähästä aikaa (puhutaan parista kuukaudesta) työkaverini tyttöystävän ja hän on alkanut muistuttamaan häiritsevän paljon työkaveriani. Hän on lihonut reippaasti ja ryhti on tullut alas. Lisäksi aivan kuin hän olisi läähättänyt ja suu olisi ollut ilman tarkoitusta auki. En tiedä miksi mutta koska joudun kuuntelemaan työkaverini paskoja juttuja päivät pitkät, niin olin oudon tyytyväinen tähän kehitykseen. Jälkeenpäin minulle kyllä tuli paha mieli tästä.

Ehkä minä olen vain mulkvisti ja sen takia minulla ei ole kavereita, ehkä paras valhe minkä koskaan itselleni myin oli että olen vain vähän vähän erilainen ja tarvitsen oikeanlaista seuraa.

Oli miten oli niin eteenpäin on pakko mennä.

Vähän parempi mieli (toistaiseksi)

Nukuin pitkästä aikaa kuin pieni tyytyväinen eläin. Yöunet ovat olleet pitkään hankalia mutta nyt on pari hyvää yötä alla, enemmänkin kyse on laadusta kuin määrästä. Kroppakin alkaa saada itsensä kasaan. Minulla on huuleen jäänyt sellainen kohta joka ärsyyntyy tietyistä asioista ja alkaa hieman punoittamaan, muuten mitään normaalista poikkeavia oireita ei ole. Tuo täplä on levossa täysin näkymätön mutta saattaa alkaa kihelmöimään ja punoittamaan kylmässä jos vähän joutuu rehkimään. Hämmästyttävää että olen selvinnyt näin pitkälle ilman tätä virusta, toisaalta sitä se tekee kun välttelee ihmisiä eikä juo toisten pulloista. Jokin sanoo minulle että nämä tartunnat eivät ole niin yleisiä mitä väitetään. Toisaalta minulla ei ole ollut vieläkään yhtä oikeaa herpes-rakkulaa mutta 90% todennäköisyydellä tämä sitä silti on.

En osaa näytellä osaani töissä, olen todella huono näyttelemään nykyään. Pelkään usein että vaikka vaihtaisinkin paikkaa niin mikään ei välttämättä silti muuttuisi. En myöskään ole merkittävästi älykkäämpi tai pätevämpi kuin olin kaksi vuotta sitten. Siitä on todisteena viime aikaiset tekonikin.

Tarvitsen leikkikaverin, olen aina tarvinnut. Olotila on kaikesta huolimatta ok, minulla on paljon asioita tekemättä jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen.

Joku päivä tämä paska on ohi

Tajusin että joku päivä herään ja kaikki tämä paska on takana, nyt vituttaa ja ahdistaa ja kroppa tuntuu olevan vieläkin sekaisin mutta ajan kanssa tästä selviää. Yksi päivä herään ja kelkka on kääntynyt. Ei se itsestään tietenkään käänny, kokoajan teen asioita sen eteen. Joskus teen pienempiä asioita joskus suurempia, aivan jaksamisen mukaan menen. Onneksi kuitenkin pelkkä aika tekee paljon. Tajusin että jos kaikki tämä olisi tapahtunut minulle kolme vuotta sitten en olisi ollut varmaan tarpeeksi vahva ja olisin romahtanut, eristäytynyt täysin ihmisistä. Toisaalta suurinta vahvuutta on hakea apua kun sitä tarvitsee eikä kärsiä yksin. Kaikista haastavinta on ollut esittää että kaikki on hyvin kun on tehnyt lähinnä mieli huutaa, minulla on vieläkin sellaisia päiviä että kun lähden ajamaan kämpälle töiden jälkeen tekee mieli joskus huutaa. Jos minulla olisi parisuhde niin todennäköisesti näin pitkälle ei olisi koskaan menty, kaikki tuntuu paljon raskaammalta yksin.

Myönnän aivan suoraan että kyse on myös ylpeydestä, minä en halua että ihmiset jotka muistuttavat minua peruskouluaikojen koulukiusaajistani näkevät minun hajoavan tai olevan heikko. Tämä on minun neuroosini ja minun ongelmani. Todella epäterveellistä ja todennäköisesti myös mielenvikaista mutta se ei ole sellainen asia joka muuttuu päivässä tai kuukaudessa eikä välttämättä edes useamman vuoden jälkeen. Tiedättehän kun on olemassa paljon koiria jotka säikähtävät siitä kun sanomalehti rapsahtaa koska niitä hakattiin pentuna sillä, minä olen juuri tuollainen. Reagoin haluamattani fyysisesti tiettyihin signaaleihin ja asioihin vaikka ne eivät olisi tarkoitettukaan minulle. Reagoin niihin koska menneisyydessä olen ollut niin monta kertaa sen signaalin väärällä puolella.

Jos he haluavat että minun neuroottinen käytökseni helpottaa heidän pitää vain lakata käyttäytymästä kuin he eläisivät peruskoulussa. Vähän aikaa näytti siltä että niin tapahtuu, puolen vuoden ajan näytti siltä mutta se oli väliaikaista.

Minä en voi heitä muuttaa koska olen vähemmistössä, isommassa ympäristössä se voisi onnistua. Sitä ympäristöä ei ole kuitenkaan tulossa.

Tulen uhraamaan vielä niin paljon enkä ollenkaan tiedä minne se kaikki vie.

Nyt päällisenä mielessä on vain punttisalille palaaminen, elämä oli niin paljon yksinkertaisempaa kun vain nukkui, kävi töissä ja treenasi. Elämäni paskin idea oli lähteä hakemaan seksiä, ajattelin oppivani jotain naisista mutta menin paikkoihin joista en halunnut tietää. Ainakin puolen vuoden ajan vehkeeni on vain kusemista varten, jos tapaan jonkun sitten tapaan, hän saa kuitenkin olla prioriteettina alempi. Koska jos pystyn palaamaan vanhalle polulle niin on hyvä mahdollisuus että viiden vuoden päästä minä valitsen eikä paljoa tarvitse naisten nillitystä kuunnella. Tai sitten alan homoksi.

Tiedän että minulla ei ole mitään kovin järjellistä syytä olla vihainen naisia kohtaan mutta kuitenkin olen. Soitin tälle viimeiselle hoidolleni (tuntui niin kornilta kirjoittaa tuo) ja ilmoitin että käy testeissä ja tuli niin kylmää palautetta että en yllättyisi jos on poliisit ovella kohta. Plus se ei ollut minun ideani jättää kortsut pois. Ensimmäisen naisen kanssa käytin joten.

Aika huono tekstiä. Jos minulle sattuisi jotain pahaa huomenna niin olisin todennäköisesti ansainnut sen.

2 suljettu pois, liian monta jäljellä

Sain ensimmäiset testitulokset ja kaksi sukupuolitautia on nyt suljettu pois. Olotila ei ole niin huojentunut mitä sen ehkä pitäisi olla. Nukun huonosti ja kropassa on erittäin turhauttavia kipuja, olen nyt palannut punttisalille koska pää ei kestä ilman. En saa täysitehoista suoritusta tehtyä (enkä yritäkään) mutta kipuja ei ole koskaan liikkeiden aikana eikä itse treeni tunnu pahentavan mitään kipua. Ihan mahdollista että HSV2 on parhaillaan pesiytymässä selkärankaan ja se aiheuttaa kaikenlaista pistelyä eri puolilla kehoa, muita oireita minulla ei enää olekaan. Täplistä ei koskaan tullut märkiviä ja ne katosivat alle viikossa, mitään kipuja itse elimessä ei ole koskaan ollut. Voi olla että stressi ja kylmyys ovat laukaisseet kaikkea pahaa, mielessä on käynyt myös diabetes mutta niin paljon oireita puuttuu siitä. Tälle ei nyt vaan voi mitään joten turha itkeä, ajan kanssa helpottaa.

Lähtö on mielessä kokoajan, itse asiassa katselen kuvia kaupungista jonne haluan. Olen myös aloittanut niiden asioiden tekemisen jotka mahdollistavat lähtöni. Kaikista vaikeinta on tehdä siisti poistuminen, mutta minulla on aikaa miettiä sitä tässä.

Hyvä päivä, huono päivä

Juuri kun luulin että olin pahimman ohi ja olin vähästä aikaa tyytyväisenä menossa nukkumaan katsoin peiliin ja olin aika varma että näin ison punaisen paisuvan pisteen huulessani. Nopeasti hankasin sitä t-paidalla ja laitoin hydrokortisonia siihen. Tiedän että se on turhaa ottaen huomioon mitä sieltä on tulossa jos on tulossa. Vähäksi aikaa sängylle levottomana pyörimään ja nyt otan itsestäni kuvia ja katson välistä peilissä näkyykö punoitusta, mielestäni sitä ei ole enkä ole varma että näinkö oikein ensimmäisellä kerrallakaan. Kaikenlisäksi söin juuri sellaista ruokaa joka ei ole normaalia ruokaa mitä syön, minulla punoittaa muutenkin posket. En ole varma kuvittelinko koko asian mutta ainakin yöunet ovat siirtyneet, se on syy miksi kirjoitan tätä nyt. Minun piti olla nukkumassa mutta ei siitä tuollaisen jälkeen mitään tullut.

Tiedän kyllä että tämän taudin kanssa eletään normaalia elämää ja ajan kuluessa sitä ei edes huomaa mutta en voi näyttäytyä tutuilleni jos tämä alkaa kukkimaan kasvoissa. Tai jos minulla olisi toisenlaisia tuttuja niin voisin mutta en näille. Voi vittu minkälaista elämää elän.

Muut oireet ovat rauhoittuneet mutta tunnen vielä muutamia uusia olotiloja pitkin kehoa jotka voivat viitata moneen asiaan. En ollenkaan pidä siitä että nilkassa ja alaselässä on kipua jota en pysty toistamaan vaan se tulee ja menee yllättäen. Se on erittäin lyhyttä pistelyä, ei koskaan viivy kauaa ja niitä tulee 4-5 kertaa päivässä per kohta. Kokeilin vähästä aikaa urheilua ja kipu ei nyt suorastaan haitannut mitään mutta kyllä se siellä kummitteli, kipu ei näyttäytynyt urheillessa mutta lihas tuntui väsyvän nopeammin.

Kunpa saisin jo testitulokset.

Tämän koko merkinnän aikana olen ottanut varmaan kymmenen kuvaa suustani ja naamastani ja tarkkaillut näkyykö punoitusta. Ehkä se punoitus oli jotain ruoka-aineesta tullutta koska söin tosiaan sellaista mitä en yleensä syö, en ole edes varma mitä näin vai enkö voi luottaa enää edes omiin silmiini?. Vainoharhan ja stressin määrä on niin käsittämätön tällä hetkellä, tai oikeastaan on se ollut jo pitkän aikaa. Hämmästelen miten selvisin viime viikolla mistään mutta toisaalta se on mukavaa kun asiakkaat antavat muuta ajateltavaa joten työreissut ja palaverit ovat juuri sitä mitä tarvitsen. Aloin jo vähän rauhoittua tässä kun testitulokset tulevat kohta mutta sitten tuli tämä.

Pari lasia maitoa ja kohta uusi yritys nukkumaan, huomenna soitellaan testituloksia ensimmäisen kerran. Ei niitä ole vielä luvattu mutta sanottiin että mahdollisuus on, lisäksi on mukavaa jutella ammattilaisen eikä googlen ja itsensä kanssa

Tästä eteenpäin teen asioita vain ja ainoastaan rakkaudesta kuten olen aina halunnutkin tehdä. Ei noista yhden illan jutuista jäänyt mitään muuta käteen kuin tämä. Ongelma on siinä että olen iso ja katkera mies, en ole enää nuori idealisti jolla on kaikki aika maailmassa. Minulle kello tikittää ja minusta on tullut kyyninen. Tällä hetkellä en ole kovin rakastettava. Kyllä älyni minulle sanoo että asia ei ole näin mutta kun elämä on paskaa niin se on paskaa ei sille mitään voi. Tarvitsen ilon takaisin elämään että voin lentää keskellä arkea, voisin taas unelmoida.

En tiedä yhtään miten sen teen. Tuntuu hassulta että ainoa idea minkä keksin tämän kaiken aloittamiseksi on että lukisin kirjan. Minulla on kirjakin jo mielessä, enkä tosiaankaan puhu mistään itseapu-kirjasta. Minulla on mielessä fantasiaa ja scifiä, haluan eskapismia joka tuntuu mahdollisimman henkilökohtaiselta. Elokuvat ja pelit eivät tunnu samalta. Olen aina tykännyt lukea enkä muista koska olisin viimeksi huonoa kirjaa lukenut.

Jos sinä olet tyhmä niin kaikki elämäsi oppitunnit tulevat olemaan kalliita. Minä olen tyhmä, puoliksi syistä joihin en ole voinut vaikuttaa. Liian monia asioita joita ei voi enää korjata mutta ei tässä siitä huolimatta olla kaikkea hävitty.

Kävin pitkästä aikaa koululla ja luokkahuoneiden tuoksu ja kerroksien ryhmätyötilat herättivät minussa niin paljon tunteita. Miksi minulla on koskaan ollut kiire pois täältä?

Minulla oli niin korkeat odotukset ”aikuisten maailmalta” eli työelämältä ja sitten menin valitsemaan sielläkin aivan väärin.

Olen niin idiootti kuin olla ja voi.

Palaan

Nyt on ammattilaisen kanssa puhuttu ja testeissä oltu. Mieleni on vähän tästä rauhoittunut, kuvasin kaikki oireeni tarkasti ja hänen mukaansa ei kuulostanut pahalta. Olen kuitenkin lukenut niin paljon erilaista tietoa että sitä ei uskalla olla liian optimisinen. Nukun edelleen huonosti ja jatkuva stressi vaikuttaa kehoonkin, tunnen itseni heikoksi ja saatan kuvitella sellaisia asioita mitä ei välttämättä ole olemassa tai johtuvat lähinnä siitä että nukun huonosti. Kuumeinen olo ei ole ollut kertaakaan, on vain väsynyt ja voimaton olo. Voimattomuus tuntuu olevan lähinnä henkistä koska jos vain käsken kroppaani niin pystyn aivan siihen mihin normaalistikin.

Töissä kaikki rullaa kuten normaalisti, itse asiassa pitkän päivän tekeminen on hyvä tapa pitää ajatukset muualla.

Kun selviän tästä palaan siihen suunnitelmaan ja rutiiniin millä vuodesta 2013 tehdään hyvä vuosi.

Tällä hetkellä kuitenkin väsynyt ja vittuuntunut olo.

Katoan

Viimeiset kolme päivää ovat olleet liioittelematta elämäni kauheimmat. Syy miksi olen ollut näin hajalla on että olen 90% varma että minulla on jokin sukupuolitauti, en vielä tiedä mikä. Oireet täsmäävät vähän kaikkeen mutta yhtäkään 1:1 kuvaa tai kuvausta en koko internetin laajasta tietokirjosta löydä. On hyvä mahdollisuus että tämä on jotain minkä voi hoitaa pois, on myös hyvä mahdollisuus että tämä on HSV2. Testeihin olen hyvää vauhtia menossa.

Olen niin pettynyt ja surullinen itseeni. Tiedän että olen ollut hajalla ja stressaantunut pitkään, onhan se selvää jo tätä blogiakin lukemalla. Silti tuntuu hyvin pahalta miten sitä pettää itsensä niin kamalalla tavalla, aivan kuin kaikki peruskoulukiusaajat ja jokainen vittupää maailmassa olisi ollutkin kaiken aikaa oikeassa ”sinä olet idiootti”. Tunnen itseni kyllä todelliseksi idiootiksi, en liioitellut siitä kun kirjoitin että minulla ei ole pitkään aikaan ollut näin tyhmä ja ahdistunut olo mitä nyt. Sitä tekee virheitä silloin. En ymmärrä miksi teen mitä teen, en ymmärrä miksi jätän tiettyjä ihmisiä ulos elämästäni. Koska nyt en enää koskaan välttämättä saa näitä ihmisiä elämääni.

Mietin parhaillani mahdollisia kumppaneitani jotka ovat olleet mielessäni sitten mietin tavoitteitani. Nyt jos tämä on jotain vakavaa niin minä yksinkertaisesti katoan tutkasta, minä en enää pelaa siinä sarjassa. En voi koskaan olla kenenkään kanssa niin läheinen ja intiimi mitä haluan, mutta tämä on ok koska olisin muutenkin ollut pihtaava mulkvisti. Kun sitä näin vanhana aloittaa mitään niin ei sitä arvosta eikä se ole samanlaista kuin jos olisi koko ikänsä ollut kosketuksessa ja jonkun huomion kohteena. Katson itseäni peilistä ja minulla on kroppa menossa aivan oikeaan suuntaan, kädet kasvaa, lantio kapenee, hartioissa on täytettä. Minä olin menossa loistavaan suuntaan. Sitten minä tein mitä tein joka voi tehdä kaikesta työstäni tyhjää. Kohta minä ostan vain joka vuosi isomman television ja paremman tietokoneen ja istun kotona töiden jälkeen runkaten ja pizzaa syöden. Töissä teen pitkää päivää vain siksi että voin sanoa ”ei pysty on töitä”.

Oli lopputulos mikä oli, minun pitää muuttua ja saada takaisin ilo elämääni. En minä voi kirjoittaa enää siihen malliin että ”elämä ei ole pitkään aikaan ollut mukavaa mutta ei sillä väliä koska bläh bläh”. Minä tulen varmasti tekemään lisää virheitä jos koen joka hetki eläväni vihamielisessä ympäristössä. Kyllä minä tiesin tekeväni väärin, kyllä minä tiesin sen olevan todella huono idea, kyllä minä tiesin että tämä ei ole sitä mitä haluan tai tarvitsen. Tein sen silti. Minä olen vain tyhmä.

Tämä on kamalin merkintä jonka olen koskaan kirjoittanut, otan tästä kommentit pois koska en varmaan uskalla avata koko blogia jos näen että tässä on kommentti.

Elämä kuitenkin jatkuu vaikka se voikin muuttua pysyvästi huonommaksi. Hassua koska jotenkin luulin että selviäisin, minulla oli se pieni optimismi että selviäisin ja elämästäni voisi tulla hyvää. Mitään ei saa ilmaiseksi ja asioita on paljon helpompi tuhota kuin tehdä.

Kaikenlainen intiimi kosketus on ollut minulle suuri tavoite ja ajava voima pitkän aikaa, ei itse seksi niinkään mutta läheisyys ja toisen vartalon lämpö. En vain koskaan ole pitänyt itseäni valmiina. Sitä nukkui kaikkien paikkojensa ohi, liian vähän liian myöhään. Toisaalta tässä vaiheessa turha sitä itkeä.

En tiedä mistä sitä iloa lähtisi elämään kehittämään, tiedän mistä pidän ja tiedän mikä pitää pääni kirkkaana. Ei olisi koskaan pitänyt lähteä punttisalilta. Se on sängyn lisäksi ainoa paikka jossa koen olevani turvassa.

Olen heikko ja tyhmä. Tämä ei ole pahaa unta josta herää, tämä on todellisuutta jossa joudut elämään valintojesi kanssa. Ironista että kaikki se paha mitä nettieksä minusta pari vuotta sitten sanoi kävi toteen vaikka silloin minä olin mitä mainioin kirkasotsainen partiopoika, vähän pelokas mutta yritin parhaani. Nyt en enää tiedä mitä olen.

Sitä iloa on aika vaikea mistään tällä hetkellä hakea. Uninapitkin on loppu, olen yrittänyt nukkua kaksi tuntia jo. Minua ei kiinnosta pelata mitään, ei kiinnosta kuunnella musiikkia, ruokahalua ei ole ollut koko päivänä. Haluan vain nukkua, se ehkä onnistuisikin jos minulla olisi vielä noita taikapillereitä.

Ei tässä auta muu kuin katsella lisää tautikuvia, ei niitä olekaan kuin kolme päivää putkeen tuijottanut.

Minä en ole

Mitään mitä minusta piti tulla enkä tiedä pystynkö palaamaan edes vanhaksi itsekseni. En tiedä minkälainen minusta tulee, sitä on uhonnut paljon että tapahtui mitä tapahtui kunhan jotain tapahtuu. Kuitenkin kun se tapahtuu niin se oikeasti sattuu. Tänään romahdin. Olen vain maannut sängyllä tai sohvalla tai kävellyt levottomana ympäri huonetta. Minun pitäisi saada asioita tehtyä vielä tänään, minulla on töitä rästissä.

En voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni. Tiedän kyllä että asiat voisivat olla toisin. Tiesin ympäristön ja maailman vaikutuksen ja silti annoin sen voittaa minut. Minä annoin itseni kuin lautasella, nyt minä saan maksaa siitä.

Ovia paukkuu kokoajan kiinni enemmän kuin niitä aukeaa.