Minulla ei ole mitään muutakaan mistä kirjoittaa joten voin aivan hyvin kirjoittaa tästä. Minulla oli normaalia tylsempää yksi päivä ja satuin netissä törmäämään naiseen joka halusi panna hän vain oli parin tunnin automatkan päässä. Minulla ei kuitenkaan ollut parempaa tekemistä joten mietin että miksi ei, normaalit harrastukset eivät ole nyt kiinnostaneet vaikka ulkona on hieno ilma. Itse asiassa en ole pariin kesään innostunut hyvästä ilmasta, ei houkuta käydä ulkona sen enempää. Sisällä on kiva istua, joskus on kiva käydä yöllä lenkillä. On vain ikävää kun näkee päivänvalossa sen miten kaupunkikuva muuttuu huonompaan suuntaan, ainakin yöaikaan voi vähän kuvitella olevansa yksin maailmassa. Outoa.
Kuitenkin lähdin siis ajamaan tämän naisen luokse, en olisi lähtenyt ellei reitti olisi ollut helppo olen niin laiska autoilemaan mutta katsoin mapsista että reitti oli helppo. Vaikka ulkona oli kova helle niin auton ilmastointi teki matkasta erittäin helpon. Perillä siirryttiin välittömästi hommiin se oli moikkaus ja seurasin häntä yhteisiin tiloihin joissa laitettiin ovi lukkoon siitä suoraan housut alas ja hommiin. En ole vielä kertaakaan saanut tällaista lähes täyttä palvelua, hän imi kullia kuin viimeistä päivää ja minun piti pidätellä etten olisi tullut ennen aikojaan. Se mikä teki tästä täyden palvelun oli että minun piti oikeastaan vain painaa häntä takaapäin, hän imi kovaksi laittoi kortsun ja otti asennon. Tämä toistui kolme kertaa. Välissä istuttiin vain vierekkäin ja hän kysyi ”pitäisikö sitä herätellä?” ja taas mentiin. Tavallaan haluaisin laittaa kortsun itse paikalleen että tiedän varmasti ettei mitään ole mennyt pieleen sen kanssa, mutta tämä nainen teki kaiken hyvin näppärästi ei ollut sellaista siirtymää koskaan vaan aina kullini sai jotain huomiota. Se oli oikeastaan aika intensiivistä. Tuntui mukavalta kun joku palvoi noin ehdottomasti, toki se oli hetken huumaa ja siinä oli oma jännityksensä. Hyvä kokemus kuitenkin.