Nukkuminen

Nukkuminen on yksi suosikkiasioitani nykyään. Se on yksi päivän kohokohdista kun pääsee peiton alle. Ennen halusin aina valvoa ja venytin jokaista hetkeä. Nyt joka kerta kun menen sänkyyn se tuntuu hieman juhlavalta. Jossain määrin myös viikonloppuisin on sama asia. Katson kelloa se on jo 23 menen ihan mielelläni perjantaina ja lauantaina nukkumaan siihen aikaan. Toki nyt aikaisin nukkumaan on myös vaatimus, minun on pakko tehdä niin että jaksan. Mutta se ei niin haittaa. Minullahan on pitkään ollut pienoisia univaikeuksia, olen kukkunut väkisin ylhäällä myöhään ja vuorokausirytmini on ollut pitkään myös sekaisin tämän johdosta.

Toivoisin vain että muistaisin uneni. Muistan niin vähän uniani. Joskus aikoinaan minulla oli unipäiväkirja, se taitaa vieläkin olla tallessa jos tuo 16 vuotta vanha muistitikku toimii. Voisin avata sen joku päivä ja siirtää unipäiväkirjan talteen. Minulla itse asiassa taitaa olla unipäiväkirja tallessa jossain.

Harrastuksista

Suosikkiharrastukseni on ollut valokuvaus. Kaikista harrastuksista mitä minulla on ollut niin valokuvaus on varmaan sellainen mistä olen nauttinut eniten. Tottakai aloitin valokuvauksen aikaan kun digijärjestelmäkamerat olivat harvinaisia ja kännykkäkamerat olivat hyvin heikkoja. Nykyään kännyköissä on oikeastaan laskentatehon ja useampien kennojen ja objektiivien ansiosta hyvinkin järjestelmäkameroihin verrattava kuva, etenkin jos kuvaa pitää katsoa vain instagramissa. Osa intoa miksi varmaan pidin valokuvauksesta aikanaan oli että olin tekniikassa hieman muita edellä. Muilla laitteilla ei yksinkertaisesti voinut ottaa samanlaisia kuvia, piti niitä silti osata käsitellä ja kameraa käyttää, kuitenkin nykyään kaikki tuo on pitkälti ei-tekijä koska kännyköissä on niin paljon prosessoritehoa ja älyä. Kameroissa tilanne on päinvastoin, hyvin vähän älyä mutta objektiivi ja kenno on iso. Rautaa on siis paljon ja se on laadukasta mutta älyä ja raakaa laskentaa ei ole. En oikeastaan muista miksi väsyin valokuvaamiseen aikanaan, osaksi varmaan luonnollista että harrastukset vaihtuvat, osaksi varmaan johtui siitä että osa tätä innostusta oli siitä että olin enemmän tekniikasta kuin lajista kiinnostunut. Kun tekniikka kypsyi siihen malliin että kameroista ja järjestelmäkameroista ajoi aika ohi, siis siinä mielessä ohi että kännykällä sai oikeasti todella hyviä kuvia jos vain instagramiin pitää laittaa. Minulta katosi osa tätä intoa koska minua ei kiinnostanut kännykät ja valokuvaus harrastuksena kiinnosti todennäköisesti välinerunkkauksen takia. Kuitenkin nyt kun katselen kuvia joista osa on otettu kännykällä ja osa järkkärillä niin olen todella tyytyväinen että olen kuvannut paljon järjestelmäkameralla. On todella miellyttävää zoomata kuvaan ja huomata yksityiskohtia jonka jälkeen aletaan rukkaamaan kuvan asetuksia ja säätövaraa löytyy yllin kyllin. Tottakai tämä ei ole niin tehokasta kuin räpsäistä puhelimella, mutta se mitä kuvalla voi tehdä 5 vuotta myöhemmin niin siinä on iso ero. Jos nämä olisi kaikki kännykkäräpsyjä niin en voisi harrastaa valokuvaterapiaa. Tykkään käydä läpi vanhoja valokuvia osa yli 10v vanhoja ja tehdä niihin säätöjä, löydän uusia rajauksia vanhoille kuville usein ja olen vain niin tyytyväinen että kuvassa on mahdollisimman paljon tietoa, että se ei ole pelkästään sellainen että ”riittää instagramiin”. Instagramissa ei sinällään mitään vikaa, mutta en osaa selittää sitä muuten helposti.

Kun katselen vanhoja kuvia minulle tulee nostalginen olo mutta se tulee hyvässä mielessä. Ei samassa mielessä kuin joskus yöllä muistellessa vanhoja. En osaa selittää miksi se on erilaista. Tiedän vain että toivon että otan mahdollisimman paljon valokuvia järjestelmäkameralla jatkossakin, jos nämä kaikki olisivat olleet kännykkäräpsyjä niin en saisi tästä yhtä paljon kiksejä. Tottakai valokuva on valokuva ja minun pitäisi olla kiinnostunut muustakin kuin siitä kuinka tarkka se valokuva teknisesti on. Haluan ottaa mahdollisimman yksityiskohtaisen kuvan en tiedä miksi, olen yrittänyt saada täydellistä valokuvaa postiluukussa olevasta nimestäni mutta en ole ollut täysin tyytyväinen vielä mihinkään otokseen. En saa siitä tarpeeksi kolmiulotteista, jostain syystä haluan muistaa miltä se näytti, tiedän että 10v päästä haluan muistaa miltä se näytti mahdollisimman tarkasti. Valokuvan ei tarvitse olla miten sen selittäisi, sen ei tarvitse olla taiteellinen sanomaltaan kunhan se on mahdollisimman todellinen, ei sellainen että se on laitteen näkemys asiasta vaan mahdollisimman yksityiskohtainen hetki menneestä.

Minua myös kiehtoo reproduktio, olen lukenut vanhoja dokumentteja netistä mitä on kuvattu korkeareasoluution kameralla tai skannattu, kun musteen ja käsialan näkee mahdollisimman hyvin siinä on jotain kiehtovaa. Se on ykkösiä ja nollia, se on digitaalista, sitä ei kuitenkaan ole mikään tekoäly tai algoritmi laskenut vaan se kaikki teho on käytetty mahdollisimman tarkan kuvan toistamiseen joka on sellainen kuin se on, otettu todennäköisesti ainoasta kopiosta. Joka tietyllä tavalla on todellisempi kuin se ainoa kopio koska resoluutio on korkea ja yksityiskohtia on helppo tarkastella, kaikki pienetkin nyanssit jopa paperista voi olla havaittavissa. Nyt kun tämä valokuva on mahdollisimman laadukkaana ykkösinä ja nollina niin sen todellisempaa siitä ei enää tule ja nyt se on monistettavissa. Jos nämä kuvat olisivat kännykkäräpsyjä mitä minulla on, ne olisivat jo jonkinlaisen algoritmin tuhoamia kertaalleen ja digitaalista negatiivia ei olisi olemassa.

En tiedä miksi en valokuvaa enemmän. Nyt kun katselen valokuvia mitä olen ottanut minun tekee mieli, jopa ne kuvat mistä en pitänyt aikanaan saavat uuden arvon kun niille antaa pari vuotta hautua. Ainoa asia mikä minua harmittaa on että en ole kuvannut enemmän, niiltä vuosilta mistä on paljon kuvia löydän ja muistan vaikka mitä.

Suhteellisen zeniä

Pieniä ajoittaisia ahdistuksia lukuun ottamatta olotilani on ollut suhteellisen zeniä. Olen tavannut vanhoja opiskelukavereitani tässä viime aikoina ja on aika erikoista kuinka erilaisia ihmiset voivat olla. Sitä ikään kuin olettaa että kaikki kasvavat samalla tapaa, jaksavat samalla tapaa ja että maailma on suunnilleen samanlainen kaikille. Tiedän itsekin että näin ei ole, mutta omassa tapauksessani kun katson jälkeenpäin olen aina ollut lähempänä keskiarvoa mitä haluan myöntää. En koskaan ollut pohjalla ellen itse sitä halunnut, lorvailu ja pelkkä oleminen oli oma valintani, minä halusin olla toimeton – olin vihainen maailmalle. Olin myös pettynyt itseeni.

Kuitenkin nämä vanhat koulukaverit ovat vain yksinkertaisesti vajaita. Heillä ei ole mistä ottaa, tämä on heidän 100%. En sano tätä halveksuakseni ketään mutta kun keskustelin heidän kanssa, joskus hyvinkin kiihtyneesti koska me väittelimme asioista myös, joka oli todella virkistävää. Niin tajusin että hei nämä ovat yhtä vanhoja kuin minä mutta jutut on yhä 22 vuotiaan tasolla. Minä en sano etteivätkö he voi kehittyä, jokainen voi mutta heidän pitäisi olla niin eri paikassa jo nyt että tämä vain taitaa olla heidän tasonsa. Taas kerran sain muistutuksen siitä kuinka paljon pidän itsestäänselvyytenä että asiat ovat miten ovat ja että tutut töissä ja töiden ulkona voivat tehdä asian X tai Y.

Oli kuitenkin hyvin virkistävää keskustella tällaisten henkilöiden kanssa, se oli erilaista kuin puhua asioista nykyisten tuttujen ja kavereiden kanssa. Verrattuna tähän niin nykyiset tuttuni ovat hyvin varautuneita ja kaikilla on menetättävää. Vanhojen koulukavereiden kanssa puhuessa tuntui että mikään puheenaihe ei ollut poissuljettu, sinä vedit pakasta mitä vaan ja vaikka tunteet joskus kiehahtivat niin saatiin aina hyvää keskustelua loppujen lopuksi aikaan.

En oikein tiedä mitä haluan tällä kertoa kuin sen että tässä yhteiskunnassa elää ihmisiä jotka eivät tee töitä eivätkä edes halua ja he silti pärjäävät, he eivät edes jaksaisi vaikka heidät pakottaisi. Ketäänhän ei voi pakottaa. Itse mietin silti tai ainakin yritän miettiä että tuosta voisi ihminen kasvaa eteenpäin mutta nyt en ole varma.

Ostosterapiasta

Kun nyt on töitä niin kulutkin ovat kasvaneet. Olen ostanut kaikenlaista turhaa, minulla on lainaa ja luottokorttia on käytetty. Minua alkoi itse asiassa vähän ahdistamaan kun ajattelin tätä kokonaisuutta. Tajusin että yhtään mikää ei pakota minua ostamaan tätä kaikkea, silti minä jotenkin ostan kaiken tämän sitten stressaan siitä kun rahaa menee. Tiedän jo että kun ostan jotain niin on 50% mahdollisuus että se jää käyttämättä tai en oikeasti tarvitse sitä – silti ostan sen. MIKÄÄN EI PAKOTA MINUA. Mietin että mistä tämä johtuu ja tajusin että tässä on sama asia takana kuin ihmisillä jotka harrastavat lohtusyömistä koska heidän elämänsä on PASKAA.

Minulla on nyt työtä, minulla on myös työn myötä STRESSI kasvanut. Työttömänä oli helppoa vain olla ja lojua, olla tekemättä mitään, minun ei ollut pakko käyttää energiaa mihinkään jos en halunnut. Pystyin itse päättämään sen miten käytin energiani. Nyt minun pitää selvitä 8-16 päivästä joka päivä, en pidä työstäni mutta se on se ja sama, minä tarvitsen työn ja pärjään siinä. Kuitenkin hoidan tätä 8-16 stressiä + työmatkaa ostamalla asioita. Minulle tulee hyvä olo kun voin ostaa jotain vaikka en välttämättä tarvitsekaan mitään. Joskus pelkästään jonkin asian ostamisen ajatteleminen tuntuu keventävän mieltä. Olen hoitanut tätä stressiä myös ruoalla, en siinä mielessä että söisin töiden jälkeen missään ulkona mäkkärissä tms.. syön vaan aina paljon ja hartaasti lounasravintolassa, se on minulle päivän kohokohta. Toki syön ulkona silloin tällöin mutta itse asiassa syön vähemmän ulkona mitä työttömänä söin. Tämä johtuu siitä että työttömänä se nyt oli aikalailla sama oliko se päivä nuudelipaketti-päivä vai kävinkö buffettisushilla tai burgerilla, koska mitään ei ollut pakko tehdä. Tottakai työ on lisännyt kuluja senkin verran että pitää selvitä työmatkasta tämä myös lisää henkistä kulutusta joka nyt ei ole ollut niin pahaa mitä odotin, kuitenkin huomaan että kaikenlainen ostelu houkuttaa ja minusta tuntuu että tarvitsen sitä ja tarvitsen tätä.

Juurihan minä kirjoitin listan asioista joita haluaisin omistaa. Minulla oli mielestäni todella hyvät perustelut niille ja oikeastaan yhä allekirjoitan ne perustelut, kyllä pidän niitä oikein tarpeina. Kuitenkin näiden asioiden ostaminen sitoo minut taas oravanpyörään entistä syvemmin. Minä olen aina vain syvemmällä tässä, se stressikerroin kasvaa. Tottakai niitä asioita ei ole pakko OMISTAA, enkä minä niitä omistakaan varmaan koskaan vaan ne omistavat minut. Ne voi myös vuokrata mutta sitten näen vain numeroita ja ajattelen että ne rahat menevät jollekin muulle, ne eivät ole minun koskaan. Pitäisi vain olla ok asian kanssa.

Kun aloin miettimään mitä kaikkea ihminen ostaa tai kokee että hänen pitää ostaa niin koko kuvio alkoi tuntumaan yhä ikävämmältä. Sitten aloin miettimään asiaa toisinpäin että tämä stressinhoidon tarve ja kaikki siitä syntyvät mukavuusasiat ja ihmisille luotu kulutuksen tuoma tyytyväisyys ja täyttymys kuitenkin hoitavat jotain oiretta ja sen hoitaminen voi itse asiassa olla ihan arvokasta. En usko että ”juurisyytä” pystytään hoitamaan pois, ihmisiä ei voida eikä oikeastaan pidäkään estää ostamata turhaa tavaraa tai lohtusyömästä. Sellaista ei voi oikeastaan estää, tai siis voidaan estää mutta sitä varten pitäisi mennä sinne kotiin ja kasvatukseen, ihminen joka on jo siinä tilassa että näkee jotain ja ostaa jotain tai syö mäkkärissä joka päivä koska ”rankka päivä”, hän ei pysty yhdistämään omia tekojaan ja tilaansa tähän.

On se ikävää kun elämänlaatu ei tunnu paremmalta vaikka on säännöllisiä tuloja. Tiedän silti että tämä on kuin lääkettä minulle (työnteko siis), se maistuu pahalle mutta on hyväksi minulle. Minun pitää vaan olla itselääkitsemästä itseäni väärin työnteosta sivutuotteena syntyvän stressin ja vitutuksen vuoksi. Lisäksi pitäisi jaksaa nähdä ne mahdollisuudet tehdä jotain muuta ja kehittää omia taitojaa, mutta sitä en ole vielä ratkaissut mistä kehittäisin sitä lisäenergiaa. Yksi on että yksinkertaisesti vaan pakottaisi itsensä tekemään enemmän. Ihmiskeho vastaa hyvin stressiin yleensä ja kehittyy, kun yrität jotain ja teet sen fiksusti sinä kyllä kehityt. Minulle kuitenkin jäi pysyvä pelko koska olen menneisyydessä yrittänyt puskea itseäni todella paljon ja minulle kävi huonosti, en tunne että olisin vieläkään täysin palautunut. En varmaan koskaan tunne olevani täysin palautunut tai että tuntisin voivani antaa 100% ilman että pelkään samanlaista burnoutia. Kun sen on kerran kokenut se jättää jälkensä.

Outoa kyllä, kaikesta huolimatta, kaikista plussista ja miinuksista – minulla on työttömyyttä ikävä. Kaipaan sitä tilaa kun voi vaan lojua ja olla tekemättä yhtään mitään, se oli ikään kuin huumetta se oli minun huumeeni.

Viikko 7

On ollut paljon miellyttävämpi kirjoittaa nyt kun joka kerta ei pidä odottaa ja maksaa googlen tekstiviestistä kun on halunnut kirjoittaa. Ikävä kyllä tämän tekstin aloitin liian myöhään että voisin kirjoittaa tätä enemmän, joten tällainen nopea päivitys vain. Varmasti kirjoitan huomattavasti enemmän taas kun ei ole mitään ihmeellisiä esteitä tälle, en tajunnutkaan kuinka paljon tuo googlen politiikka rassasi minua. Sinällään sääli koska pidän blogspotista enemmän, tästä wordpressista pitää maksaa jos haluaa viilata tästä sellaisen minkä haluaa. En kovin isoja muutoksia tarvitse mutta nekin näyttävät olevan maksun takana mitä haluan. Jos on olemassa jokin kolmas bloggausalusta vielä niin voisin hyvinkin harkita sitä.

Minulla on tällä hetkellä outo olo että kaikki tulee sittenkin järjestymään. Toki olen hieman bipolaarinen muutenkin tämän kanssa. Kuitenkin ne hyvät hetket mitä on ovat parempia kuin ennen ja huonot ovat vähemmän huonompia. Toisaalta niin tyhmältä kuin se kuulostaakin kaipaan sitä tasaisen tylsää olotilaa jossa sain lojua useamman vuoden. Edelleen se että aika vaan meni ohitse ja sait lojua, ei iloa ei surua, oli vain ajan tikitys ja asunnon valkoinen seinä. Siinä oli jotain humalluttavaa, sitä on hankala kuvailla. On outoa että sitä tilaa on myös ikävä. Ehkä sitten eläkkeellä.

Minkälaisia asioita haluan?

On helpompi ajatella asioita sen kannalta mitä haluan. Siis noin ihan perustasolla helppoja kysymyksiä kuten että minkälain kodin/asunnon/kämpän haluan? Osa näistä on sellaisia tarpeita jotka ovat syntyneet nykyisen asunnon rajoitteiden takia, osa on sellaisia kompromisseja joista olin tietoinen.

1. Isompi keittiö
   Yhä enemmän laitan ruokaa itse, nykyisessä asunnossa minulla on hyvin pieni keittiö. Pärjään siellä ihan hyvin mutta haluaisin laittaa ruokaa pidemmän kaavan mukaan enemmän. En tiedä onko ”iso keittiö” hyvä määritelmä, ehkä tavallinenkin olisi riittävän hyvä koska nykyinen on vain todella pieni. Syön vähemmän ulkona nykyään tai oikeastaan olen syönyt vähemmän ulkona jo pari vuotta. Tilaa olisi hyvä olla pakastimelle myös.
   
2. Työhuone
   Ehkä pääasia on että tietokone on eri huoneessa kuin sänky. Olisi mukava jos voisi olla jopa kokonaan eri tilassa kuin televisio, mutta tämä ei ole ehdoton vaatimus. Riittää että tietokonetta ei pidä makkarissa pitää. Nykyisessä asunnossa tämä toimii, mutta voisi olla vielä parempi eli ideaalitilanne olisi työhuone.
   
3. Sauna
   Oma sauna on sellainen jota kaipaan paljon. Tiesin jo muuttaessa tähän että pieni ongelma tulee olemaan. Saunavuoro toimii kuitenkin ihan hyvin mutta oma sauna olisi mukava.
   
4. Nykyaikainen lämpöeristys/Jokin tapa itse lämmittää lisää tarvittaessa
   Olen kasvanut maalla jossa vanhemmat kävivät valtataistelua siitä kuka lämmittää puilla talvisin. Tämän seurauksena aamut alkoivat talvisin usein sillä että puettiin päälle pilkkihaalarit, kunnes jompi kumpi sitten äiti tai isä luovutti että he lämmittävät. Isä taisi jopa nukkua haalarit päällä että ei joutuisi lämmittämään leivinuunia. Tästä minulle on jäänyt kai jonkinlaiset traumat. En voi sietää vetoa tai kylmää, olen sille todella herkkä. Nykyisessä asunnossa tämä on iso ongelma talvisin. Olen oppinut elämään sen kanssa. En itse asiassa tiedä mikä lisälämmitys olisi tarvittaessa, ei ainakaan puu. Ehkä ilmalämpöpumppu yhdistettynä maalämpöön mutta maalämpöä voi kaiketi itse jonkin verran ohjata jo.
   
5. Valokuitu
   Työni jo tarvitsee tätä. Nykyiseen asuntoon ei saa kovin hyvää nettiliittymää ja tätä ei tulla korjaamaan varmaan järkevässä ajassa vaikka kuinka asiaa yrittäisi edistää. Nykyaikainen tietoliikenneyhteys on elinehto ja mahdollistaa etätyön. Ei liity siis välttämättä pelaamiseen tai viihteeseen edes, toki näilläkin voidaan asiaa perustella ja nekin ovat mielestäni loppujen lopuksi ihan käypiä perusteita mielestäni. Kuitenkin tietoliikenteen merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa. Nyt jo turhauttaa miten pitää erikseen suunnitella aika jos haluaa esimerkiksi ladata varmuuskopioita pilveen tai siirtää videoita paljon. Näitäkin tulee kuitenkin jonkin verran tehtyä.

Nyt kun tiedän asioita joita varmasti haluan, siis aivan tällaisella perustasolla. On jossain määrin helpompi ohjata omaa päätöksentekoa yleensäkin. En lähtenyt listaamaan asioita joissa voin joustaa koska siitä ei ole kyse. Sen verran voin sanoa että sijainnista voin joustaa nykyään, ennen halusin että mahdollisimman paljon on kävely tai pyöräilymatkan päässä, nyt tilanne on se että mielelläni käytän autoa myös. Työmatkaa en myöskään pelkää, mutta haluaisin paremmat optiot etätyölle siksi valokuitu ja oma työhuone. Televisiosta voisin ehkä kokonaan luopua, televisio tuntuu olevan sellainen outo välttämätön paha sitä tarvitsee harvoin mutta kun tarvitsee niin on sitäkin tyytyväisempi että se on. Jos nykyinen televisio menisi rikki niin en ostaisi samanlaista tilalle vaan ehkä en hankkisi mitään tai jos hankkisin niin hyvin halvan mallin. En tarvitse enää televisiota joka on viimeisen päälle. Joskus olen miettinyt jos vuokraisin varastotilaa jostakin, siirtäisin sinne television ja pari muuta asiaa, sitten jos en kaipaa niitä 8kk myisin ne pois. En kuitenkaan voi laittaa näitä häkkivarastoon siellä ei ole tilaa ja siellä on liikaa pölyä. Tarvitsen siistin lämmitetyn varaston näille jossa nämä eivät mene pilalle. Olen katsonut että sellainen kustantaisi noin 40€ kuukaudessa, mutta en vielä ole lähtenyt tähän.

Vanhojen muistelua

Olen tässä jostain syystä miettinyt yhtä naista jota tapasin. Hän oli aivan ”liian hyvä” minulle ja tämän takia otin tilanteesta kaiken irti. Senttiäkään hänen kropastaan ei jäänyt kourimatta ja painoin menemään koko yön. Yleensä ne naiset mitä olen tavannut eivät ole kummoisia, mutta tämä oli poikkeuksellinen yksilö. Se tunne oli aivan mieletön. Sain ottaa myös kuvia hänestä, nyt kelpaa muistella. En ollut uskoa sitä kun sain hänet asunnolleni, ajattelin että hän kääntyy mikä tahansa hetki pois ja muuttaa mielen tai mitä vaan. Kuitenkin hän teki kaikki temput kanssani. En kuitenkaan olisi halunnut seurustella hänen kanssaan, mutta se sula puhdas himo mitä koin oli sellaista mitä en ole kokenut koskaan ennen enkä sen jälkeen. Se oli lähes eläimellinen tila.

En oikeastaan ole kaivannut seksiä nyt vähään aikaan. Tiedän kuitenkin että jossain vaiheessa alkaa taas panettamaan niin että näkö lähtee, mutta nyt aion vaan nauttia tästä suhteellisen selkeästä mielestä. Kuitenkin kun aloin miettiä tätä naista niin minussa heräsi jonkinlainen haikeus, ehkä pelko siitä että en pitkään aikaan välttämättä koe samanlaista huumaa. En oikeastaan tiedä miksi juuri nyt aloin vertailemaan ja miettimään sitä että minkälaista seuraava kerta tulee olemaan. Ehkä tämä alkoi siitä kun järjestelin vanhoja valokuvia ja törmäsin näihin kiihkeisiin otoksiin, sitten muistin minkälaista se oli.

En ole osannut tehdä parisuhteen eteen oikein mitään. En osaa ajatella asiaa, minun pitäisi kehitellä jotain mutta olen lamaantunut. En odota että olisin valmis tai sitä täydellistä hetkeä kun olen valmis, koska sellaista täydellistä hetkeä ei tule. En vain yksinkertaisesti osaa tehdä mitään. Minun piti yrittää tavata nettieksä uudelleen ja katsoa miten se lähtee eteenpäin, en usko että se lähtee eteenpäin, siis siinä mielessä eteenpäin että alettaisiin seurustelemaan, eikä minulla sellaisia odotuksia ole. Olemme kuitenkin keskustelleet hyvin sujuvasti että siihen olen tyytyväinen. Kuitenkin siis.. todennäköisyys sille että mitään tapahtuu on hyvin pieni, en minä itseäni huijaa.

Viikko 6

Tämä on niin turhauttavaa kun google pyytää aina verifioimaan tekstiviestillä että pääsisin kirjoittamaan tänne. Vituttaa suorastaan enkä tiedä saanko tuota asetusta pois päältä. Syö kirjoitushaluja kun tietää että et pääse koskaan kirjoittamaan heti kun haluat. Todennäköisesti siirrän tämän blogin muualle koska tämä turhauttaa minua sen verran. Haluan olla anonyymi ja tämä kyylääminen ahdistaa lisäksi tuo että SMS-varmistus maksaa on vieläkin turhauttavampaa ja vittumaista. En saa tuota pois päältä enää myöskään olen jos selvittänyt. Asia olisi ihan ok jos tuohon saisi ilmaisen 2-vaiheisen tunnistuksen, mutta sellaista ei saa viritettyä. Sellaista voisin juuri ja juuri sietää, mutta että joka vitun kerta pitää odottaa ja maksaa tekstiviestistä. Tämä ei vetele.