Tylsäpyörä

Rahat tuli ja meni. Talous on mitä on, en voi murehtia siihen en voi silleen vaikuttaa vaikka hyvä se olisi jotenkin asiaa ajatella. Toivottavasti tämä ei kostaudu. En oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Minulla oli vähän aikaa sitten syntympäivä ja kukaan ei muistanut (paitsi vanhemmat). Asia jollain tapaa häiritsi minua koska mielestäni ihmisellä pitäisi olla sellaisia tuttuja/kavereita jotka muistaa sen. En ole tehnyt tätä helpoksi siis, en pidä syntymäpäivääni someissa esillä, piilotan yleensäkin mahdollisimman paljon tietoja. Se on kuitenkin mitä on.. ei nyt varsinaisesti paljoa masenna mutta pieni harmitus kun asiaa ajattelee.

Tuskapyörä

Nyt kun olen ollut oravanpyörässä mietin että tämä on enemmänkin tuskapyörää. Minun tekee mieli ostaa jotain, kokoajan hoidan pahaa oloani pois, olen väsynyt ja tarvitsen tarkan määrän lepoa. En ota riskejä, nukun paljon, syön paljon, en käy missään. Haluan ajatella että selviän 8-16 elämästä tämän vuoksi. Nukun paljon ja syön paljon. Olen tehokas työntekijä mutta minusta tuntuu että en ole koskaan turvassa. Pääsen töistä kotiin, en mieti että voisin tehdä mitään, mietin että minun pitää syödä ja levätä. On pakko jaksaa. Sinällään outoa koska minua ei sinällään ole jaksamisen kanssa ollut vielä ongelmia, olen jaksanut yli odotusten mutta minulla on taustalla yksi totaalinen hyytyminen 4 vuotta sitten, siitä on varmaan jäänyt jonkinlainen pysyvä pelko. En osaa ennustaa tai tulkita omaa tilannettani joten elän kaiketi aina pienessä pelossa että herään ja en pääsekään ylös, mutta en tiedä miksi.

Tuskapyörää hoidetaan myös kuluttamisella. Olen ostanut kaikenlaisia leluja ja kivaa. Mitään ei ole pitänyt osamaksulla hommata eikä siihen lähdetä mutta on oudon syyllinen olo kaikesta shoppailusta. Onhan sekin totta että ansaitsen tämän, olen aikuinen ihminen joka käy töissä, tekee paljon töitä ja näkee vaivaa työyhteisön eteen jne.. silti minulla on huono omatunto siitä kun ostan asioita. Todennäköisesti kyse on siitä että koska olen ollut paljon poissa työelämästä niin rahalle olisi ”järkevämpää” käyttöä ja minun pitäisi odottaa että olen säästänyt X summan ja sen jälkeen ostaa jotain kivaa. Minulla on ihan hyvin säästössä mutta ei se ole 3 vuotta työelämässä paljon säästössä, kuitenkin sen verran säästössä että tarvittaessa auton voisi maksaa heti pois, sen jälkeen kyllä menee hieman tiukalle. Elin 3 vuotta kädestä suuhun. Ehkä olen ansainnut tämän ehkä en. En tiedä miksi tämäkin on niin vitun vaikeaa.

Jotain pitäisi tehdä

Sunnuntai ja nautin jälleen siitä että mitään ei pidä tehdä. Sitten iskee ahdistus että pitäisi olla jossain, käydä jossain, puhua jollekin. Ei saa olla neljän seinän sisällä, ei saa olla tähän tyytyväinen. Hetken ajan alkoi heikottamaan ja menin sohvalle makaamaan nyt jo vähän parempi olo.

Taas yksi viikko edessä

Vaikka kuinka sitä luulisi että mikään ei edisty niin jokainen henkilö on matkalla jonnekin vaikka ei tiedä sitä. Minulle tulee tapahtumaan kaikenlaista, tiedän jo nyt että se että en tee päätöksiä ja laiskottelen vaikuttaa negatiivisesti mahdollisuuksiini vaikuttaa matkani suuntaan. Siitä huolimatta en voi kuin olla tyytyväinen kun saan olla, saan olla ja möllöttää kaikessa yksinäisyydessäni. Ehkä tietyllä tavalla hallinta pelottaa minua, haluan ajatella että asiat vain tapahtuvat ja olen jossakin mielessä voimaton. Se on huono asenne. Minulla on kuitenkin niin outo olo että en tunnista mennyttä itseäni. Se henkilö joka teki vuosia sitten erilaisia asioita mitä nyt teen, tuntuu kuin hän olisi täysin eri henkilö kuin minä. Välistä minun pitää muistuttaa itseäni siitä hei sinä joskus pystyit tähän. En kuitenkaan enää pysty ja se on surullista. Minulla on ikävä sitä aika kun ylläpidin poliittista blogiani, vietin tuntikausia vain selaten muiden blogien kommenttiosastoja ja osallistuin keskusteluihin usein yömyöhään. Minulla oli todella hyvä fokus siihen. Kuitenkin jotain tapahtui enkä osaa sanoa mitä. Aivan kuten ne vuodet kun tein aivan erilaista työtä mitä nyt, paljon monipuolisempaa ja haastavampaa, sitten jossain vaiheessa tankkini oli vain tyhjä. Ties vaikka nykyinen työni päättyy samalla tavalla että joku aamu vain herään ja ei ole mitään mistä ottaa energiaa, sitten se on ohi.

Olen kateellinen ihmisille jotka eivät ole joutuneet elämään tämän informaatiomyrskyn keskellä. Sellainen sisäsiittoinen junttilameininki on omalla kierolla tavallaan paljon vapauttavampaa ja hienompaa kuin tällainen jossa sinun kimppuusi voidaan mikä hetkei tahansa tulla mistä syystä vain. Jokin asia minkä olet kirjoittanut nettiin joka oli 5v sitten harmiton voi olla suurin ongelmasi nyt. Kukaan ei tiedä mikä se seuraava kielletty asia on, kaikki mittailevat ja kyräilevät toisiaan. Minua turhauttaa tämä meininki jossa yksikin väärä sana niin sinä voit olla loppu.

Yhdestä väärästä sanasta tuli mieleen että olisi hienoa kirjoittaa kirja. En tiedä minkälainen se olisi. Olen yrittänyt joskus kirjoittaa kirjan, siis lähinnä vain katsoakseni että kuinka monta sivua jaksan punnertaa ja pääsin muistaakseni kaksi kertaa melkein kolminumeroisiin kunnes pakka hajosi käteen. Minulla on luonnoksia vuosikymmenien takaa mitä olen vanhoilla tietokoneilla kirjoitellut, niitä on ihan hauska lukea joskus mutta ne eivät ole oikein kypsää tavaraa. Olisi kiva jos olisi joskus sen verran kypsyyttä ja malttia että voisi kirjoittaa kirjan, ei sitä pidä julkaista kunhan olisi vain sellainen kokonaisuus että se voisi olla kirja halutessaan. En tiedä miksi mutta saan yhä tietynlaista tyydytystä jos pystyn vain puskemaan monta sivua tekstiä, ei väliä sillä että onko se hyvää välttämättä. Jo se että pystyy ”tuottamaan” tuntuu palkitsevalta vaikka se ei meinaa mitään. Toki nykypäivänä bloggaaminen ja itse teksimuotoinen sisältö on vähän heikossa asemassa, mutta en niin siitä välitä, ei sen pidä olla trendikästä, itse asiassa voi olla mielenkiintoista jos löytyy sellainen pieni klikki ihmisiä joiden kanssa hitsaantua yhteen. Minusta on hienoa kun vielä on olemassa omia foorumeita harrastuksille ja muitakin paikkoja kuin ne isoimmat areenat. Nimenomaan järkevän kokoiset yhteisöt ovat tärkeitä, mielestäni sinun pitää olla jonkinasteinen sosiopaatti nauttiaksesi esimerkiksi twitterin kaltaisesta globaalista huomiosta. Se ei ole enää yhteisö jos vaan käytetään hashtagia joka on jonkun sponssaama että saadaan liket boostattua ja näkyvyyttä. Tai siis no ylipäätään ne eivät ole yhteisöjä. Olisi siistiä löytää jokin foorumi joka olisi järkevän kokoinen tai keskusteluryhmä. Internet on nykyään liian iso ja tykkäyksien takia pilalla.